10 Huhti 2009 - 21:38:16
Ai miten niin lomalla on ylimääräistä aikaa? Sattuu ja tapahtuu vaikka mitä....
Ihan ensin saikulle joutui Nova! Tolla koiralla kun on järkyttävä karvanlähtö niin harjaillessani koiraa alkoi koira irvimään ja näyttelemään mulle hampaitaan. Komensin, mutta teki sen vielä toisen ja kolmannenkin kerran. Tottakai ajattelin että ryökäle aikoo vain päättää että hän päättää koska harjaaminen lopetetaan mutta eihän se homma ihan näin mene. Saimpahan sitten koiran käsilleni todella huolella - ei onneksi lekurireissua tarvittu - ja sai kyllä koirakin muistutuksen että minua ei todellakaan pureskella!! Episodi oli ja meni, ja illalla sitten ihmettelin että mitä märkää tuon koiran kaulalla on. Lähempi tutkimus osoitti että ei se olekaan märkä vaan tulehtunut! Lähempi tarkastelu osoitti sitten että sitä tulehdusta oli sitten enemmän kun vähän ja eikun eläinlääkäriin jossa koiralta vedettiin kaikki karvat kaulalta mäkeen, kunnon lääkekuuri päälle, kipulääkettä ja pesu 2x päivässä; diagnoosi hot spot. Vaikka sainkin koiran käsilleni harjauksessa niin koira antoi kuitenkin eläinlääkärin ajaa karvat koneella pois vaikka kaula oli varmasti kipeä, samoin antoi tehdä pesut vaikkei tuo ihan onnesta hyppinytkään kun käsky kävi pesuhuoneeseen. Nyt on sitten lääkekuuri purrut, kaula paranee ja ruvet irtoavat joiden rapsuttelusta tuntuu koira olevan enemmän kuin tyytyväinen! Karvakin kasvaa jo takaisin ja se surullisen kuuluisa pohjavilla-alue näkyy nyt todella selvästi! Lahden näyttelyyn ennätin tuon koiran tosin ilmoittaa mutta se jää väliin jo yksin noiden antidobing-juttujenkin takia ja tuskin tuo karvakaan ehtii tuohon kaulalle kasvaa ihan paraatikuntoon. Mutta elämä on, eipähän tuo yhteen näyttelyyn meidän elämä kaadu.
Reenit on siis tauolla meidän osalta siihen saakka kun Novan kaula on ok, eipä tuohon viitti pantaa edes tarjota ennekuin on iho kunnossa. Jo pelkkä leveän pannan laitto lääkärireissuja varten oli jo tarpeeksi hankalaa.
No sitten tuo ukko-kulta otti ja keksi että aikahan tässä kahdestaan öllötellessä tulee - tosin kummankin lapsukaiset olisivat täällä pääsiäisen - joten ruvetaampa käyttämään luppoaika hyväksi ja jäljelle jääneet maalit ja maalataan loppuun! No eihän siinä, maalattiin vessa ja sitten tultiin siihen tulokseen että eikun hakemaan lisää maalia eteiseen ja keittiöön, vaihdetaan samalla laatat kun niitäkin jäi takkahuoneen laatoituksesta yli juuri sopivasti. No saatiin nämä valmiiksi ja Mika alkoi asentamaan sitten eteisen kattolamppua takas paikalleen. Kuinka ollakaan katkaisija oli kääntynyt väärään asentoon, johtoihin tulikin virta ja Mika huonoksi onnekseen koski sitten johtoon sekä runkoon sillä seurauksella että otti tuntumaa valtakunnanverkon voimaan! Onneksi pääsi siitä irti, mutta kaiken varulta käytätettiin piipaa-lanssi tarkistuttamassa tilanne. Ambulanssimiehet olisivat olleet sitä mieltä että Keskussairaalaan olisi yöksi pitänyt lähteä vaikka pumppu olikin pysynyt tahdissa. Sai kuitenkin jäädä kotiin päivystävän lääkärin konsultaation jälkeen mutta todella levottomasti tuli itekin nukuttua kun vahtasi ettei mitään tajuttomuutta tms. tulisi. Ja kaiken lisäksi oma poika yski ja röhi jälleen kerran.
Vuorokausi meni siinä iskussa toipuillessa puolin ja toisin, mutta kaikki meni hyvin eikä mitään jälkijuttuja onneksi ilmeentynyt. En nyt sentään vielä leskeksi suostuisi jäämään! Poikaa käytin kanssa päivystyksessä, sai lääkekuurin poskiontelotulehdukseen. Keuhkoissa ei kuulunut onneksi rohinoita, mutta ihmetyttää kieltämättä tuo jatkuva röhiminen ja köhiminen joka sitten helpottaa alkaakseen taas uudelleen.
Remppa sitten päätti jatkua, isäntä sai inspiraation että nyt kerta on tuota aikaa niin laminoidaan tuo lattia olkkarista ja eteisestä! No ei siinä muuta mutta raijaappa huonekaluja pois tieltä, katto piti maalata - aika vaan iskee noihin seinä- ja kattopintoihin, ei voi mitään - ja akvaario! Se piti tyhjentää, jotta saatiin siirrettyä laminoinnin tietlä pois. Eikun potkimaan ukkoa hommiin, illalla akvaario senverran tyhjäksi että jaksettiin liikuttaa sitä tarpeellinen matka, laminaatit lattiaan, akvaario takas paikalleen ja vettä kaloille! Ja kun kyseessä ei ole mikään suorakulmainen huone vaan vinoerkkerillä oleva huone jossa toiseen päähän laitettiin vinokatko kulun kohdalle. Eli ei siis mikään helppo rakenneltava varsinkin kun laminoinnista ei ollut aiempaa kokemusta. Mutta onnistui sittenkin!
Samalla kun haettiin laminaatit niin tottakai lisää maalia eteiseen! Ja meillehän ei tule maalarinvalkoista kuin kattoihin ja karmeihin! Onneksi noista Mikan pojista on seuraa Juhanille ja pojat mennä melskasivat kimpassa ulkona sen aikaa kun maalattiin eteistä, mitä nyt välillä piti ruokaa laittaa ja sellaista perinteistä kotiäidin askaretta. No jotta tämäkään ei olisi mennyt liian hyvin niin enkö minä sitten saanut jonkinmoisen allergisen reaktion noista maaleista! kerran olen aiemminkin sellaisen saanut mutta en ihan noin pahaa ja sillä kerralla selvisin päivystävällä käymällä. Nyt piti mennä käymään ihan sairaalassa asti olemassa. Onneksi Mika hanskasi huushollin ja lopun maaluun minun kärvistellessä keskussairaalassa. Nyt onneksi ei ole maalaamista tiedossa hetkeen, laminaatit kun saadaan lattiaan eteiseen niin avot! Seuraava urakka tulee olemaan sitten pihatyöt kevään ja kesän aikana.
Ja ettei kaikki menisi liian hyvin vieläkään, niin naapuriin tuli pariskunta - sellainen vanha talo joka on kesämökkikäytössä - ja heillä sitten 7kk ikäinen saksanpaimenkoiransekoitus! Kävivät hakemassa meiltä vettä ja sanottiin jo silloin että pitäkää huoli ettei koira kutalehdi meidän puolella, tuo Nova kun ei mikään sosiaalinen yksilö ja kaikkien kaveri. Lupasivat pitää koiran aisoissa, meneehän ihan heidän vieressä maantie ja jo se vaarana ettei jää auton alle; tien toisella puolella kun on myös kanssa koiria. No ei sitten mennytkään kuin vajaa vuorokausi kun pojat tulevat pihalta sanomaan että nyt se naapurin koira on pihassa! Nova onneksi tarhassa, mutta ei kiva kun toinen härkkii aidan toisella puolella toisen ollessa karvat pystyssä! Ei muuta kun karkulainen kiinni, tuli luokse kun hieman nappulapurkkia rapisti, silmukka kaulaan omasta talutushihnasta ja koira omaan pihaan. Sama rumba sitten illalla, hutale hutalehti pihaan taas kuikkimaan Novaa kun oli tarhassa! Sama episodi ja koiran palautus omistajille, tällä kertaa hivenen tulikiven katkuisin kommentein! Toivon mukaan pitävät koiransa kiinni, ennenkuin sattuu mitään..... Ja en todellakaan halua että Nova alkaa inhoamaan sakemanneja tuon kutaleen takia! Jos tuon koiran kanssa joskus kisoihin päästään niin sakumaanejahan siellä sitten riittää varmasti.
Mutta näihin kuviin ja tunnelmiin Lannevedeltä!

Syndikointi
Ei Kommentti tässä artikkelissa