07 Touko 2009 - 07:21:51
Kevätaskareita
hypätessä kuitenkin jossain vaiheessa vasten ja äkkinäiset repivät liikkeet eivät ole muutenkaan suositeltavia. Mutta eipähän tuo jälki tuosta unohdu ja kohta kuitenkin päästään taasen tositoimiin! Tauot ovat yleensä aina olleet Novan kohdalla vain eduksi, ei takapakin tekijöiksi.
Muutenkin tuosta koirasta on kuoriutunut oikein unelma! Tuollaisella pääkopalla varustettua koiraa ei minulla ole ollut sitten Nikin - vaikka muuten sitä päätä sitten kyllä löytyy enemmän kuin tarpeeksi. Tuohon toiseen päähän tuli kesänaapurit pyörähtämään keväthomminsa ja tottakai ensimmäisellä kerralla piti juosta aidan vierttä häntä tötteröllä ja haukahdella. Kerroin kyllä Novalle että ei tarvi haukkua, siitä saa kyllä kulkea. Seuraavana päivänä naapurit tulivat taas mökilleen, ja kas vain: Nova ei haukkunut, oli vain tarkkana. Muutenkin Nova ei enää reagoi tiellä liikkujiin haukkumalla, toteaa kyllä tilanteen olemalla tarkkaavaisena ja haukkuu vasta sitten kun näkee että tulija todellakin on pihaan tulossa.
Koira pysyy nyt pihassa mukana kun siellä itsekin hommia tehdään, touhuaa siinä lähellä eikä yritä enää lähteä omille tutkimusreissuilleen. Ei edes silloin kun tiellä on liikennettä tai kulkijoita.
Ensimmäinen askel kohti koirataloa on otettu, kun siirrettiin Novan tarha pihassa olevan rakennuksen päähän josta koiratalo on tarkoitus tehdä. Edellinen paikka - joka oli muutenkin väliaikainen - oli aivan mutavelliä eikä sinne mielellään koiraa laittanut hetkeksikään. Nyt on hyvä jättää koira tarhaan työpäivän ajaksi, pääsee sisälle taloonsa suojaan sateelta ja auringolta. Jos tässä kesän mittaan saataisiin tehtyä eristystyöt talveksi; tarkoitus ainakin olisi.
Viikon päästä pitäisi syntyä pitkästä aikaa pentue, Drackulalla on kuulemma maha iso kuin mikä ja siellä on elämää. Mielenkiinnolla odotamme lopullista saldoa!

Syndikointi
Ei Kommentti tässä artikkelissa