29 Heinä 2009 - 10:05:29
Terveisiä Suomen katolta ja Novan pentuekuulumisia
varsinainen reissukoira, lapin matkakin meni erittäin hyvin. Nova kotiutuu juuri sinne minne jäädään yöksi, kun oma peti ja ruoka ovat mukana niin kaikki hyvin. Kilometrejä kertyi auton mittariin lähes 3000 koko viikolta kun käytiin Utsjoella kääntymässä. Muuten oltaisiin vierailtu myös Norjassa mutta kun tuo miehenpuolikas sai ajatuksen sen verran myöhään että vasta-ainetestejä ei ennätetty saada kuntoon niin se reissu jää sitten ensi kesälle. Maisemat olivat kyllä mahtavat ja totta se on mitä paikallisetkin sanoivat että lappi alkaa vasta Inarin pohjoispuolella mistä vesi kääntyy laskemaan jäämereen ja jokiin nousee punalihainen kala!
Tarkoitus olisi tuonne omien sivujen puolelle laittaa matkakertomusta ja kuvia enemmänkin kunhan niitä saan tässä aikaiseksi alkaa työstämään. Kuvia on matkanvarrelta varmaan sata jos riittääkään, en ole vielä kamerasta saanut kuvia purettua koneelle.
Jotta reissu ei olisi mennyt liian täydellisesti, minuun iski sitten flunssa pienen huippauksen kera; kun kotiin viimein päästiin piti suunnilleen kävellä seinän varsia pitkin kun kaikki pyöri ja keikkui. Käynti lääkärissä selvitti huippauksen syyn: poskiontelotulehdus. Outo homma että moinen tulee saman tein flunssan kanssa. En saanut saikkua heti ekalla käynnillä ja maanantain sinnittelinkin sitten töissä puolikuolleena; sanoin jo iltapäivällä työnjohtajalle että aika varmasti minua on turha töihin odotella huomenissa ja saikkua hakemaan tiistaina jolloin sitä sitten irtosi koko loppu viikko! Hyvä niin kun ensin on sairastanut lähes viikon särkylääkkeillä niin olo on kieltämättä aika ventti...
Sitten asiaan Nova.
Nova kävi ultrassa 13.7 ja kantavana oli! Jo käytöksestä pystyi päättelemään että jotain sieltä on tulossa sillä koira ei ollut enää yhtään oma itsensä! Ultrassa näkyi ainakin 6 pentua, heti kun eläinlääkäri laittoi laitteen Novan mahan päälle näkyi jo 2. Eläinlääkäri arvioi että enemmänkin niitä voi olla sillä narttu on iso ja tilavarunkoinen eikä kaikkia pystyttäisi kuitenkaan ultralla välttämättä löytämään. Lopullinen määrä ja jakauma sitten selvinnee elokuun puolivälin paikkeilla....
Pikkuhiljaa tuo koira alkaa muistuttaa yhä enemmän norsua, maha pyöristyy ja alalinja alkaa pikkuhiljaa valahtamaan alemmas. Muutenkin koiran käytös on rauhallista ja turha hötkyily on jäänyt pois. Nova nukkuu enemmän kuin ennen selällään, ilmeisesti niin on mukavampi nukkua. ruoka on alkanut taas maistumaan ja ollaan siirrytty jo kahteen ruokintakertaan päivässä.
Draculan pennuistakin on kuulunut kuulumisia ja hyvin on mennyt. Kävin lomareissulla morjestamassa Lapinlahdella olevaa koiraa ja aivan mahtava pentu siellä oli vastassa ja mitkä dumbokorvat! ;-) Tarkoitus oli käydä myös Leppävirralla paluumatkalla mutta sairastuminen sotki kuviot niiltä osin. Mutta otetaan vahinko takaisin joku toinen kerta sitten!

Syndikointi
Ei Kommentti tässä artikkelissa