25 Tammi 2009 - 10:44:50
Vuoden ensimmäinen näyttely takana
Ilmoitettu koiramäärä oli todella pieni, vain 19 koiraa - junnuista avoimeen - ja mm. yhtään avoimen luokan urosta ei ollut mukana! Pentuja oli ilmoitettu jopa enemmän, 23 kpl ja pennut arvosteli Kristiina Niemelä. Pienen koiramäärän vuoksi en viitsinyt edes ottaa häkkiä mukaan, ja muutenkin olin yksin liikenteessä kun avokki oli töissä.
Itse esiintyminen meni suht hyvin, vaikka Nova ei hirveästi tainnut skarpata kehän ulkopuolella olevaa avustajaa kun kyseessä ei ollut tuttu ihminen eikä avustaja olisi saanut edes avustaa kehäsihteerien ohjeiden mukaan. Eli seuraavan kerran myös vinkulelu mukaan! Loppu hyvin kaikki hyvin, laatuarvostelussa tuli ERI, mutta TAAS kerran maininta kaulalta kuultavasta pohjavillasta! Kilpailuluokassa sijoituttiin sitten kakkosiksi ja paras narttu-kehässä myös. Tuomari kyllä kommentoi että toisaalta meillä kyllä on ongelmana rodussa että koirilla on turkin laadussa puutteita ja puuttuvaa pohjavillaa mutta tällä koiralla nämä on paitsi pohjavilla on häiritsevän väristä eli harmahtavaa.
Mutta mikä omasta mielestä oli parasta Novan kanssa kehässä juostessa että nyt se jopa malttoi juosta ilman että piti yrittää hakea haastettavaa tai yrittää juosta edellä juokseva koira kiinni. Takana tulija tosin juoksi välillä liiankin lähellä, alkoipa Nova jopa nostella sille niskakarvojaan mutta pysyi kuitenkin ruodussa.
Toinen luku oivat jälleen näyttelyssä olleet pikkukoirat, joiden omistaja ilmeisestikin halusivat taas päästä otsikoihin kun "Rottweiler hyökkäsi pikkukoiran kimppuun" tai jotain muuta yhtä älyvapaata niinkuin tässä taannoin kävi Kajaanin näyttelyssä. Mikä ihme siinä on niin vaikeaa että sitä suloista pientä puudelia ei kannata päästää isojen koirien lähelle tutustumaan saatikka haukkua räkyttämään ihan kuonon eteen? Ja sitten se on poikkeuksetta sen ison koiran vika jos iso koira sanoo että RÄYH! Yksikin pikku-collieiden omistaja päätti parkkeerata trimmaamaan parivaljakkoaan juuri rottiskehän sisääntulon kohdalle.
Oli miten oli, kaikki purematapaukset ja otsikot rottweilerin hyökkäyksistä, puremisista ja raateluista on liikaa eikä niitä soisi näkevänsä.
Muutenkin talvi jatkaa kulkuaan täällä Lannevedellä, Nova nauttii olostaan ulkona ja vapaana humppaamisesta. Treeneissä käydään senkun ehditään ja tottistakin pitäisi ruveta pistämään nippuun; häiriöharjoittelu alkaisi olla ajankohtaista sillä perusteet alkavat olla nipussa häiriöttömässä ympäristössä. Mutta mitä tuolla näyttelyalueilla on tullut tehtyä pieniä seuraamispätkiä, on koira kuunnellut ihan kiitettävästi eikä vilkuillut ympärilleen.
Nyt kun vielä saadaan aisat pulkaan niin vedättäminenkin on taas mielekkäämpää.

Syndikointi
Ei Kommentti tässä artikkelissa